Open Site Navigation

Talousverkko kasvaa Helsingissä – Tilipalvelu Sillantaka Oy osaksi Talousverkkoa

Talousverkko kasvaa Helsingissä – Tilipalvelu Sillantaka Oy osaksi Talousverkkoa

1. huhtikuuta 2022 klo 7.30.00

Tilipalvelu Sillantaka liittyi osaksi Talousverkkoa 1.4.2022.


Tilipalvelu Sillantakan yrittäjä Taneli Sillantaka tuo Talousverkkoon osaamista erityisesti apteekkialan kirjanpidosta. Aputoiminimi Pharma Accounting tarjoaa kirjanpitopalveluita apteekeille ympäri Suomen.


Sillantakan tavoitteena on ollut liiketoiminnan kasvattaminen, ja hän on etsinyt siihen strategista kumppania kasvun tueksi. Erityisesti näistä lähtökohdista käsin Talousverkko tuntui parhaalta valinnalta yhteistyökumppaniksi.


- Talousverkon yrittäjävetoinen toimintamalli sopii meille ja tukee tavoitteitamme. Yhdessä Talousverkon kanssa meillä on mahdollisuus palvella asiakkaitamme entistä paremmin ja monipuolisemmin, Sillantaka kertoo.


Myös Talousverkon ketjupäällikkö Jukka Räty odottaa innolla käynnistyvää yhteistyötä.


- On hienoa saada Tanelin kaltainen nuori ja innokas yrittäjä mukaan Talousverkkoon. Odotamme erityisesti, että pääsemme tukemaan Tanelia toiminnan kasvattamisessa ja apteekkialan palvelemisessa aiempaa laajemmin, Räty kertoo.


Yhteistyön ensiaskeleet Talousverkon ja Tilipalvelu Sillantakan välillä ovat vaikuttaneet lupaavilta.


- Ensimmäisestä tapaamisesta alkaen Tanelin kanssa yhteistyön tekeminen ollut erittäin helppoa ja suoraviivaista. Tämä on hyvä lähtökohta pitkäaikaiselle ja tuloksekkaalle yhteistyölle, Räty summaa.



Lisätietoja antavat:


Jukka Räty

Ketjupäällikkö

jukka.raty@talousverkko.fi

p. 050 400 9130


Taneli Sillantaka

Yrittäjä / Tilipalvelu Sillantaka Oy

taneli.sillantaka@talousverkko.fi

p. 040 575 6932



Talousverkko-logo

SUOMEN TALOUSVERKKO OY

Kutomotie 2 (MOVE-kiinteistö)

00380 Helsinki

Asiakaspalvelu: info@talousverkko.fi

  • Facebook
  • Instagram

© 2022 Suomen Talousverkko Oy

OTA YHTEYTTÄ

Kiitos yhteydenotostasi!