Open Site Navigation

Tilitoimiston vaihtaminen – näin se tapahtuu



Päätös tilitoimiston vaihtamisesta on useimmiten syntynyt pitkän harkinnan jälkeen. Syitä voi olla monia:

  • Kommunikaatiohaasteet kirjanpitäjän kanssa

  • Yhtiön kasvu aiheuttaa tarpeen laajemmille taloushallintopalveluille

  • Nykyinen tilitoimisto ei pysy digitalisaation matkassa

  • Laatuongelmat

Tunnistitko jonkin näistä? Tilitoimiston vaihtaminen voi tuntua ajatuksen tasolla puuduttavalta, mutta onnistuu lopulta yllättävän vaivattomasti. Kunhan olet valinnut sopivan tilitoimistokumppanin, uusi tilitoimistosi hoitaa suurimman osan vaihdokseen liittyvistä toimenpiteistä.


Päätöstäsi helpottamaan kokosimme tärkeimmät tärpit tilitoimiston valintaan ja tarvittavat toimenpiteet itse vaihdokseen.

Tärkeimmät tärpit tilitoimiston valintaan


Pohdi etukäteen, mitä palveluita yhtiösi tarvitsee, sillä nimenomaan palveluvalikoima ja eritoten sen laajuus ovat erittäin tärkeitä asioita. Mikäli yhtiösi on kasvuvaiheessa, on tärkeää, että tilitoimisto pystyy tarjoamaan palveluita myös perinteisen kirjanpidon lisäksi. Todella tärkeää on myös se, että tilitoimistolla on riittävät resurssit yhtiön palvelemiseen myös kasvun ollessa voimakasta. Riskinä voi nimittäin olla se, ettei yhtiösi kasvaessa tilitoimistollasi riitäkään enää resurssit ja/tai ammattitaito yhtiösi palvelemiseen.


Jotta yhteistyö tilitoimiston kanssa olisi täysin saumatonta, on vuorovaikutus tilitoimiston ja kirjanpitäjän kanssa tärkeässä roolissa. Kirjanpitäjä on parhaimmillaan yhtiön tärkein yhteistyökumppani: hän on apuna kaikissa taloushallinnon päätöksissä ja mukana yrityksen elinkaaren jokaisessa vaiheessa. Valinnassa kannattaa siis ottaa huomioon, että henkilökemiat kohtaavat. Kannattaa myös tutustua tilitoimiston arvomaailmaan ja laatuasioihin – mitä tilitoimisto lupaa sinulle asiakkaana ja kuinka tilitoimisto lupauksensa lunastaa?


Sähköinen taloushallinto on tätä päivää, joten tilitoimiston valinnassa kannattaa pohtia sitä, millaisia sähköisiä taloushallinnon palveluita valitsemasi tilitoimisto pystyy tarjoamaan. Paperin pyörittely vie valtavasti niin yrittäjän kuin kirjanpitäjän aikaa, ja lisäksi siinä saattaa kadottaa fokuksen tärkeimmistä asioista. Sähköinen taloushallinto mahdollistaa sen, että ajankäytön säästämisen lisäksi kirjanpito on täysin reaaliaikaista ja aina ajan tasalla.

Miten tilitoimiston vaihto sitten tapahtuu, kun valinta on tehty?


Kun uusi tilitoimistokumppani on valittu, onnistuu varsinainen vaihdos helposti, missä vaiheessa tilikautta tahansa.


1. Sopimuksen allekirjoituksen yhteydessä saat uudelta tilitoimistoltasi tarkemmat tiedot siitä, miten ja missä aikataulussa vaihto tulee tapahtumaan. Samalla allekirjoitat valtakirjat tilitoimiston vaihtamiseen ja nykyisen sopimuksen irtisanomiseen. Tässä vaiheessa sinulta ei vaadita tämän enempiä.


2. Uusi tilitoimistosi huolehtii edellisen tilitoimistosi kontaktoinnista, sopiakseen aikatauluista ja mahdollisista aineistokopioista kirjanpitojärjestelmästä (mikäli järjestelmä vaihtuu).


3. Sinulle tulee sähköpostiin hyväksyttäväksi suomi.fi -valtuudet uudelta tilitoimistoltasi.


4. Uusi tilitoimistosi valmistelee taustalla kirjanpitojärjestelmät kuntoon, vieden sinne historiatiedot, yhteydet pankkiin ja huolehtii, että sinulla on tarvittavat käyttöoikeudet järjestelmään.


5. Edellisten vaiheiden jälkeen pääset tapaamaan kirjanpitäjäsi ja asiakasvastaavasi. Tapaamisessa sovitte tärkeimmistä asioista, kuten ostolaskujen hyväksymisistä ja maksatuksista, verojen maksusta, raportoinnin ja raporttien läpikäynnin ajankohdasta. Tarvittaessa samassa palaverissa saat myös käyttökoulutuksen kirjanpitojärjestelmään.


6. Valmista!



Jos olet harkitsemassa tilitoimiston vaihtamista, ota meihin yhteyttä, niin keskustellaan toiveistasi ja tarpeistasi tarkemmin.

Tilaa Talousverkon blogi sähköpostiin

Talousverkko-logo

SUOMEN TALOUSVERKKO OY

Kutomotie 2 (MOVE-kiinteistö)

00380 Helsinki

Asiakaspalvelu: info@talousverkko.fi

  • Facebook
  • Instagram

© 2022 Suomen Talousverkko Oy

OTA YHTEYTTÄ

Kiitos yhteydenotostasi!