Open Site Navigation

Kuinka voit säästää kirjanpidon kuluissa?


Monesti törmää ajatteluun, jossa yrittäjä haluaa säästää kirjanpidon kustannuksissa viimeiseen asti. Tehdään itse kaikki mahdollinen, ettei vain tarvitse maksaa ylimääräistä kirjanpidosta.


Joskus kuitenkin käy niin, että viime metreillä tai jopa liian myöhään huomataan, että oma osaaminen tai aika ei vaan riitä. Sekaisin oleva materiaali viedään hädissään kirjanpitäjälle ja vielä tässäkin vaiheessa ajatellaan, että ehdinpäs. Kun sitten kirjanpitäjältä tulee yrittäjän mielestä iso lasku, sitten ihmetellään; eihän siinä ollut kuin muutama lasku. Miten ihmeessä se voi maksaa noin paljon?


Koska kirjanpitäjä pitää numeroista ja haluaa numeroida nämäkin kohdat, tässä viiden pisteen vihjeet, miten kirjanpidon kustannuksissa voi oikeasti säästää.


1. Valitse hyvä kirjanpitäjä

joka tuntee lainsäädännön viimeisimmät muutokset tai on ainakin valmis selvittämään niitä. Kirjanpitäjän rooli on muuttunut paljon viimeisinä vuosina. Ennen oltiin tyytyväisiä siihen, että kirjanpitäjä teki pakollisen, lain vaatiman raportoinnin, mutta nykyään vaatimustaso on noussut ja kirjanpitäjältä halutaan myös neuvoja. Hyvä niin, osataan vaatia puhuvan katsastusmiehen lisäksi myös neuvoa-antava kirjanpitäjä.


2. Vie kirjanpitomateriaalisi ajoissa kirjanpitäjälle

jos et vielä ole siirtynyt sähköiseen taloushallintoon. Kirjanpitäjä arvostaa sinua, jos osoitat itsekin pystyväsi miettimään ajankäyttöäsi. Peruskirjanpitäjällä on +/- 30 asiakasta ja vaikka sinä oletkin heistä se kaikkein tärkein, paras tapa osoittaa arvostusta kirjanpitäjällesi, on antaa riittävästi aikaa.


3. Toimita materiaali ehjänä

Jos ja kun ostat jotain omalla rahalla tai firmasi luottokortilla, älä rypistä kuittia, vaan toimita se kirjanpitäjällesi – mieluiten kuvaa kuitti puhelimellasi mobiilisovellukseen, tee kuitista pallo ja yritä osua oman toimistosi roskikseen.


4. Ulkoista mahdollisimman monta osaa

Sähköisestä kirjanpidosta ei saa sähköiskua, eikä sähkölaskua – en ole ainakaan koskaan kuullut. Jos sinua ei kuitenkaan innosta sähköinen kirjanpito, niin ulkoista kirjanpidostasi mahdollisimman monta osaa. Voit esimerkiksi ulkoistaa osan tai kokonaan saapuvien ostolaskujen käsittelystä, laskujen maksatuksen tai myyntilaskutuksen. Laskujen hyväksymisestä vastaat kuitenkin aina sinä, virheellisistä ostolaskuista et voi syyttää kirjanpitäjääsi (= meillä ei ole kristallipaloa huhuista huolimatta). Sähköisessä taloushallinnossa työnjaosta voidaan oikeasti sopia aivan eri tavalla kuin perinteisessä kirjanpidossa.

5. Selvitä kustannukset tarkkaan

Kun valitset tilitoimistoa, muistathan pyytää vertailukelpoiset tarjoukset. Sellaiset, joista oikeasti selviää kuinka paljon sinun arvioitu kirjanpitokustannuksesi ovat. Pelkkä hinnaston pyytäminen ja tuntihinnan tuijottaminen eivät kerro koko totuutta. Jos tuntihinta on alhainen voi tulla yllätyksenä, että jokainen raportti veloitetaan erikseen ja monesti tositteetkin.


6. Katso kohta kolme

Jos et heti osu roskikseen kuittipallon kanssa, kysy kirjanpitäjältä taktiikkaneuvoja. Hän on harjoitellut kuittipallojen kanssa jo kauan.


Huomasit varmaan, että tässä olikin kuusi vihjettä eikä viisi. Sait juuri tuon kuudennen kaupan päälle. Kirjanpitäjäsi ei veloittanut siitä lainkaan!


Kuinka voimme auttaa?

Mikäli kaipaat apua kirjanpitoosi tai haluat saada houkuttelevan tarjouksen sähköisestä taloushallinnosta, ota yhteyttä lähimpään tilitoimistoomme! Olemme aina valmiita auttamaan.


Anita Appel Yrittäjä, KLT Talousverkko Porvoo anita.appel@talousverkko.fi



Tilaa Talousverkon blogi sähköpostiin

Talousverkko-logo

SUOMEN TALOUSVERKKO OY

Kutomotie 2 (MOVE-kiinteistö)

00380 Helsinki

Asiakaspalvelu: info@talousverkko.fi

  • Facebook
  • Instagram

© 2022 Suomen Talousverkko Oy

OTA YHTEYTTÄ

Kiitos yhteydenotostasi!