Open Site Navigation

Koronavuoden tilinpäätös – mitä tulee ottaa huomioon?



Poikkeuksellinen vuosi 2020 lähenee loppuaan, ja monelle yritykselle se tarkoittaa tilikauden päättymistä. Koronavuoden tilinpäätös on monellakin tapaa poikkeuksellinen. Kuluneen vuoden epävarmuus jatkuu vielä ensi vuoteen, emmekä pysty tekemään varmoja ennusteita siitä, miltä tuleva vuosi näyttää.


Maailmanlaajuinen pandemia on heilauttanut koko maailman taloustilannetta ja on siis sanomattakin selvää, että jos koskaan, niin tänä vuonna tilinpäätöksen huolellinen suunnittelu on enemmänkin kuin tarpeen.


Tilinpäätös suunnitellaan yhdessä tilitoimiston kanssa, tutustutaan menneeseen ja kurkistellaan tulevaan. Keskustellaan liiketoiminnasta ja laaditaan yhdessä laskelmia.


Tilinpäätöksen suunnittelu

  • Huolehditaan jaksotuksista niin liikevaihdossa kuin myös ostoissa

  • Laaditaan huolellinen varastoinventaari

  • Haetaan tarvittaessa jo ennen tilikauden päätöstä muutosta ennakkoveroihin

  • Laaditaan tilinpäätöksen suunnittelun yhteydessä kassavirtaennuste tulevalle vuodelle

  • Tarkistetaan kaikki tase-erät, ovatko kaikki aiheellisia?

  • Samalla kun lukuja tarkastellaan suurennuslasin kanssa, on hyvä myös tarkistaa ovatko kaikki voimassa olevat sopimukset ajan tasalla, esimerkiksi vakuutussopimukset

  • Suunnitellaan palkkojen ja osinkojen määrät seuraavalle tilikaudelle

Moni yritys on saanut myös tukea koronan aikana: on ollut ELY:n myöntämää kehittämisavustusta häiriötilanteesta kärsiville yrityksille, Business Finland Oy:n myöntämää yritystukea yrityksen kehittämiseen sekä valtion myöntämää suoraa kustannustukea ravintoloille ja muille toimijoille, jotka ovat kärsineet suuria taloudellisia menetyksiä tilikauden aikana.


Koronavuoden poikkeukset

  • Saatujen yritystukien jaksottaminen projektin ajalle

  • Esimerkkinä tilanne, jossa yritys on saanut tukea 100 000 euroa ja projektin jatkuu vielä seuraavalla tilikaudelle, eikä myöskään koko tukea ole vielä hyödynnetty. Tällöin saatu tuki kuuluu jaksottaa oikeassa suhteessa.

  • Kustannuspaikkojen tarkistus

  • Kaikki asiakirjat koskien saatua tukea dokumentoidaan tarkasti

  • Rahoituspäätökset, maksatuspäätökset sekä mahdolliset lopputilitykset

  • Palkat ja niiden sivukulut, jotka kohdistuvat projektille, on kohdennettu

  • Projektille kohdistuvat palkat kuuluu ”jyvittää” siinä suhteessa, kuinka paljon palkansaaja on tehnyt töitä projektille ja kuinka paljon on tehty muita töitä.

  • Kustannustuen saaneiden osakeyhtiöiden on mainittava tilinpäätöksessään toteutumaperusteisen rajoituksen toteutumisesta.

  • Osakeyhtiön on myös todettava olennaisissa tapahtumissa tilinpäätöksessä, mikäli Covid-19 pandemia on vaikuttanut tämän liiketoimintaan

  • Esimerkiksi: ”Keväällä 2020 alkanut COVID -19-pandemia on vaikuttanut yhtiön toimintaan ja tulee vaikuttamaan toimintaan myös seuraavalla tilikaudella. Yhtiö on saanut Business Finland Oy:n kehitysrahoitusta liiketoiminnan häiriötilanteissa yhteensä 100 000,00 euroa. Kehityshanke toteutetaan seuraavalla tilikaudella.”

  • Mikäli osakeyhtiön oma pääoma on painunut pakkasen puolelle, se on rekisteröitävä PRH:lle

  • Osakeyhtiön hallitus on velvollinen arvioimaan toiminnan jatkumisen mahdollisuutta


Tilinpäätöksen ja vuodenvaihteen lähetessä kannattaa kurkata myös tekemämme Yrittäjän muistilista vuodenvaihteeseen.


Ksenia Seppälä Asiakaspalvelupäällikkö +358 44 727 0542 ksenia.seppala@talousverkko.fi


Tilaa Talousverkon blogi sähköpostiin

Talousverkko-logo

SUOMEN TALOUSVERKKO OY

Kutomotie 2 (MOVE-kiinteistö)

00380 Helsinki

Asiakaspalvelu: info@talousverkko.fi

  • Facebook
  • Instagram

© 2022 Suomen Talousverkko Oy

OTA YHTEYTTÄ

Kiitos yhteydenotostasi!