Open Site Navigation

Koronatuet: Yrittäjän laajennettu työttömyysturva



Yrittäjän työttömyysturva koskee kaikkia yrittäjiä yrityksen koosta ja yhtiömuodosta riippumatta. Hallituksen esityksen mukaisesti työttömyysturvaa ollaan laajentamassa koronatilanteesta johtuen. Etuutta laajennetaan siten, että yrittäjä voi saada työmarkkinatukea myös yritystoiminnan harjoittamisen rinnalla. Aiemmin tuki koski käytännössä vain yrittäjiä, jotka olivat päättäneet yritystoimintansa. Lakimuutokset eivät ole vielä tulleet voimaan.


Lakimuutosten myötä, yritystoimintaa ei tarvitse lopettaa työttömyysetuuden saamiseksi, vaan sinulle voidaan maksaa työmarkkinatukea myös tilanteessa, jossa yrityksessä työskentely on päättynyt tai yrittäjätulosi on koronaepidemian vuoksi vähemmän kuin 1 089,67 euroa kuukaudessa.


Hallituksen esityksen mukaan työmarkkinatukea (724e/kk) voidaan maksaa ajalla 16.3.-30.6.2020. Myös viiden päivän omavastuuaikaa ollaan poistamassa. Mikäli haluat saada tukea jo 16.3. lukien, kannattaa sinun ilmoittautua työnhakijaksi viimeistään 15. huhtikuuta. Tällöin sinulla on oikeus työmarkkinatukeen takautuvasti, kunhan tuen saamisen edellytykset täyttyvät. Voit ilmoittautua työnhakijaksi TE-palveluiden sivuilla vaikka heti.


Huomioithan, että voit saada yrittäjätuloa työmarkkinatuen ohessa, mutta tällöin tulo pienentää työmarkkinatuen määrää. Enintään 300 euron kuukausittaiset tulot eivät kuitenkaan lähtökohtaisesti vähennä työttömyysetuutta lainkaan. Tämän jälkeen työttömyysetuus vähenee siten, että jokainen tienattu euro pienentää etuutta 50 sentillä. Yrittäjätulojen on kuitenkin oltava alle 1089,67e, jotta voit saada työttömyysetuutta.


Tukea haetaan TE-toimistosta ja Kelasta. Katso tarkemmat ohjeet alempaa.

Mikä?

Kelan myöntämä yrittäjän laajennettu työttömyysturva ajalle 16.3.-30.6. Työmarkkinatuen suuruus on 724e/kk.


Kenelle tuki on tarkoitettu?

  • Kaikille yrittäjille, joiden yrityksessä työskentely on päättynyt

  • Kaikille yrittäjille, joiden yrittäjätulo on koronaepidemian vuoksi vähemmän kuin 1089,67e kuukaudessa

  • Tuki koskee kaikkia yrittäjiä yrityksen koosta ja yhtiömuodosta riippumatta.

  • Yritystoimintaa ei tarvitse lopettaa etuuden saamiseksi


Mihin tarkoitukseen tukea voi hakea?

  • Tuen käyttötarkoitusta ei ole määritelty. Tuki haetaan yrittäjän itsensä turvaksi.


Mitä tulee ottaa huomioon tukea haettaessa?

  • Työnhakijaksi tulee ilmoittautua TE-palveluiden kautta ennen 16.4., mikäli haluaa saada etuutta takautuvasti jo 16.3. lukien. Työnhakijaksi voi ilmoittautua vaikka heti.

  • Voit saada työttömyysturvaa sellaisten tukien rinnalla, jotka on tarkoitettu yritystoiminnan kehittämiseen tai yritystoiminnasta aiheutuviin kustannuksiin. Jos tällaiset tuet käytetään yritystoiminnasta aiheutuviin kuluihin, eivät ne vaikuta työttömyysturvaetuuteen. Mikäli niitä kuitenkin käytetään yrittäjän henkilökohtaisiin menoihin tai nostetaan palkkana, voivat ne vaikuttaa työttömyysetuuden määrään.


Miten haen tukea?

  • Ilmoittaudu työnhakijaksi TE-palveluiden sivuilla. Mikäli haet tukea siksi, että

  • yrityksessä työskentely on päättynyt: anna selvitys yrityksen toimialasta ja siitä, miten vakava tartuntatauti ja siitä johtuvat rajoitukset ja suositukset ovat aiheuttaneet päätoimisen työskentelyn päättymisen. Päätoimisen työskentelyn päättyminen todetaan ensisijaisesti yrittäjän oman ilmoituksen perusteella.

  • yritystulo on vähentynyt: anna selvitys yritystoiminnasta saatavasta tulosta. Tulon vähentymisen tulee johtua vakavasta tartuntataudista.

  • Kun ilmoittautuminen on tehty ja selvitykset annettu, TE-toimisto antaa Kelalle lausunnon yrittäjän oikeudesta työmarkkinatukeen.

  • Tämän jälkeen, hae työmarkkinatuki Kelasta.



Anni Laine HR / Viestintä 044 711 4688 / anni.laine@talousverkko.fi

Tilaa Talousverkon blogi sähköpostiin

Talousverkko-logo

SUOMEN TALOUSVERKKO OY

Kutomotie 2 (MOVE-kiinteistö)

00380 Helsinki

Asiakaspalvelu: info@talousverkko.fi

  • Facebook
  • Instagram

© 2022 Suomen Talousverkko Oy

OTA YHTEYTTÄ

Kiitos yhteydenotostasi!