Etusivu
Palvelut
Asiakashyödyt
Yrittäjäksi
Kumppanit
Uutiset
Yhteystiedot

Talousverkon toiminta laajenee

Talousverkko jatkoi voimakasta laajenemistaan vuoden 2008 lopulla. Uudet yrittäjävetoiset toimistot avattiin Valkeakoskelle, Vantaalle ja Ouluun. Toiminta kaikilla paikkakunnilla on lähtenyt käyntiin reippaasti.

Tarja Hiitiön Etelä-Pirkanmaan Talouspalvelut aloitti toimintansa marraskuussa. Kauppalehden haastattelussa Tarja kertoo keskittyvänsä ulkoiseen laskentatoimeen ja tuovansa alueelle sähköisen taloushallinnon palvelut. Talousverkon kautta tilitoimiston asiakkaille on tarjolla myös sisäisen laskennan palvelut.

Vantaalla Aviapoliksessa toimiva Avia Talouspalvelut aloitti toimintansa marraskuussa. İrittäjä Riitta Viitasella on vankka 20 vuoden kokemus talouspalveluista.

Oulun ydinkeskustassa Technopoliksessa toimivan Taloustiimi Netin yrittäjä on Liisa Paavola, jolla on pitkä kokemus talouspäällikkötehtävistä pk-yrityksissä. KLT-tutkinnon hän suoritti vuonna 2004 ja aloitti Talousverkko-yrittäjänä joulukuussa.

Talousverkko laajenee edelleen vuoden 2009 aikana. Jatkamme kustannustehokkaan liiketoimintalähtöisen tilitoimistopalvelun viemistä pk-yrityksiin. Autamme asiakkaitamme selviytymään taloudellisen taantuman yli kustannustehokkailla perustilitoimistopalveluilla ja ennakoivaa päätöksentekoa tukevalla raportoinnilla ja analyysilla.

Lisätietoja:
Petri Kortelainen
ketjujohtaja
Suomen Talousverkko Oy
p. 050 4644 075

Takaisin uutisotsikoihin

Suomen Talousverkko Oy    |    Televisiokatu 1-3, 00240 Helsinki, Finland    |