Talousverkon toimipisteessä Mikkelissä on kuluneen vuoden aikana tapahtunut paljon
positiivisia asioita. Uusia työntekijöitä on palkattu 3, asiakasmäärä on kasvanut
merkittävästi ja toiminnan kasvun myötä on muutettu uuteen suurempaan tilaan.
Vuoden 2009 keväällä toimiston henkilöstö määrä lisääntyi kahdella työntekijällä,
kun Henna Huttunen ja Eveliina Palmari aloittivat kirjanpitäjinä. Henna ja Eveliina ovat
kumpikin koulutukseltaan taloushallinnon tradenomeja. Työtehtävinään heillä kummallakin
on yritysten kirjanpito aina rutiinien hoitamisesta kuukausikirjanpitoon ja palkanlaskentaan
sekä tilinpäätöksiin saakka. Työkokemusta on kummallakin taloushallinnosta nyt noin 1,5 vuoden
ajalta ja osaaminen niin kirjanpidon kuin Netvisor-ohjelman käytön suhteen on kasvanut todella hienosti.
Maaliskuussa 2010 Mikkelissä aloitti kirjanpitäjänä Tiia Nykänen. Tiialla on kokemusta erilaisista
kirjanpitotehtävistä noin 3 vuoden ajalta. Talousverkon toimipisteessä Mikkelissä Tiian toimenkuvaan
kuuluvat kaikki tilitoimiston tehtävät monipuolisesti ja hän vastaa toimiston päivittäisestä toiminnasta
heti yrittäjä Reija Härkösen jälkeen. Tiian työura Talousverkossa on lähtenyt liikkeelle vauhdikkaasti,
sillä tilinpäätösaika on juuri ollut kiivaimmillaan. Tiia on päässyt hyvin sisälle Mikkelin toimiston
asiakaskuntaan ja oppinut Netvisorin käytön vaivattomasti.
Toukokuussa 2010 toimisto muutti saman kadun varrella suurempiin tiloihin. Uudet tilat ovat edelleen
näkyvällä paikalla keskellä kaupunkia. Tarvittaessa uusiin tiloihin mahtuu myös lisää tekijöitä,
sitä mukaa kun toiminta kasvaa ja kehittyy.
”Toimistomme kokoonpano on vahvistunut viimeisen vuoden aikana merkittävästi rekrytointien myötä ja
pystymme entistä paremmin vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin”, kertoo yrittäjä Reija Härkönen,
”myös uudet isommat ja toimivammat tilat ovat antaneet kasvullemme lisää puhtia ”.
Lisätietoja:
Petri Kortelainen
ketjujohtaja
etunimi.sukunimi@talousverkko.fi
p. 050 4644 075
Suomen Talousverkko Oy | Televisiokatu 1-3, 00240 Helsinki, Finland |