Etusivu
Palvelut
Asiakashyödyt
Yrittäjäksi
Kumppanit
Uutiset
Yhteystiedot

Talousverkko Nosto-elinkeinoseminaarissa Mikkelissä

Suomen Talousverkko oli jäsenyrityksensä Etelä-Savon Tili ja Laskenta Ky:n kanssa yhdessä mukana Mikkelissä vuosittain järjestetyssä Nosto-elinkeinoseminaarissa 5.2.2010. Mukana Talousverkon palveluita paikallisille yritysmaailman vaikuttajille esittelemässä olivat ketjujohtaja Petri Kortelainen sekä Talousverkko-yrittäjä Reija Härkönen.

Tapahtuman pääteemoina olivat Talous ja Työllisyys. Tilaisuuteen oli kutsuttu yrityksien edustajia Mikkelistä ja sen ympäristökunnista. Reija Härkönen ja Petri Kortelainen pitivät kumpikin tilaisuutta onnistuneena, sillä Talousverkko sai ensiarvoisen tärkeää näkyvyyttä alueen yritysten keskuudessa.

”Olimme mukana myös edellisenä vuonna. Kiinnostus toimintaamme kohtaan alueella on kasvanut. Erityisesti tarjoamamme sähköiset taloushallinnon palvelut tapamme herättivät mielenkiintoisia keskusteluja, ja pienen yrityksen talouspakettimme sai positiivisen vastaanoton. ", kertoo yrittäjä Reija Härkönen ja jatkaa: ” Tilaisuus antoi jälleen toiminnallemme hyvää näkyvyyttä ja avarsi liiketoiminnan mahdollisuuksia.”

Paikalla ollut Länsi-Savon toimittaja kävi myös haastattelemassa Petriä ja Reijaa, artikkeli julkaistiin lauantai 6.2.-lehdessä. Artikkeli on luettavissa lehtileikkeenä myös täällä.

Lisätietoja:
Reija Härkönen
yrittäjä
Etelä-Savon Tili ja Laskenta Ky
p. 0400 259 974

Petri Kortelainen
ketjujohtaja
Suomen Talousverkko Oy
p. 050 4644 075

Takaisin uutisotsikoihin

Suomen Talousverkko Oy    |    Televisiokatu 1-3, 00240 Helsinki, Finland    |