Etusivu
Palvelut
Asiakashyödyt
Yrittäjäksi
Kumppanit
Uutiset
Yhteystiedot

Talousverkko Nosto-elinkeinoseminaarissa Mikkelissä

Suomen Talousverkko oli jäsenyrityksensä Etelä-Savon Tili ja Laskenta Ky:n kanssa yhdessä mukana Mikkelissä ensimmäistä kertaa järjestetyssä Nosto-elinkeinoseminaarissa 16.1.2009. Mukana Talousverkon palveluita paikallisille yritysmaailman vaikuttajille esittelemässä olivat ratkaisumyynnin myyntipäällikkö Mikko Saajanlehto sekä Talousverkko-yrittäjä Reija Härkönen.

Tapahtuman pääteemana olivat Mikkelin talousalueen tarjoamat mahdollisuudet yritysmaailmalle nyt ja tulevaisuudessa. Tilaisuuteen oli kutsuttu yrityksien edustajia Mikkelistä ja sen ympäristökunnista. Reija Härkönen ja Mikko Saajanlehto pitivät kumpikin tilaisuutta onnistuneena, sillä Talousverkko sai ensiarvoisen tärkeää näkyvyyttä alueen yritysten keskuudessa.

”Tilaisuuden kävijät olivat kiinnostuneita yrityksestä ja sen tarjoamista palveluista. Tunnelma oli positiivinen ja tilaisuuden antama näkyvyys Suomen Talousverkolle oli todella erinomaista”, kertoo yrittäjä Reija Härkönen ja jatkaa: ”Talousverkon palvelukonsepti tarjoaa Mikkelin alueen yrityksille aivan uudenlaisen lähestymistavan yrityksen talousasioiden hoitoon.”

Etelä-Savon Tili ja Laskenta sekä Talousverkko järjestivät tilaisuudessa kävijöille mahdollisuuden osallistua arvontaan. Arvonnassa palkintona oli 100 euron arvoinen lahjakortti Sokos Hotel-ketjun hotelliin. Voittajaksi arvottiin mikkeliläinen Merja Ikonen.

Lisätietoja:
Reija Härkönen
yrittäjä
Etelä-Savon Tili ja Laskenta Ky
p. 0400 259 974

Petri Kortelainen
ketjujohtaja
Suomen Talousverkko Oy
p. 050 4644 075

Takaisin uutisotsikoihin

Suomen Talousverkko Oy    |    Televisiokatu 1-3, 00240 Helsinki, Finland    |