Etusivu
Palvelut
Kumppanit
Asiakashyödyt
Uutiset
Yhteystiedot

Talousverkko laajensi Pohjois-Karjalaan

Suomen Talousverkko tarjoaa palveluitaan kesäkuun alusta myös Pohjois-Karjalassa, kun Nurmes-Tili Oy liittyi Suomen Talousverkkoon 6.6.2007. Viiden asiantuntijan vahvuinen toimisto lähti Talousverkkoon mukaan kehittääkseen toimintaansa.

”Me emme ole halunneet jäädä tuleen makaamaan, vaan halusimme lähteä kehittämään toimintaamme jotta asiakkaamme saisivat jatkossakin meiltä parasta mahdollista taloushallinnon palvelua”, sanoo toimitusjohtaja Matti Asikainen Nurmes-Tili Oy:stä.

Konkreettisena esimerkkinä uudistumisesta on Talousverkon kautta avautuva mahdollisuus tarjota asiakkaille sähköisen taloushallinnon ohjelmisto Netvisor. ”Nyt Nurmeksen pk-yritysten on mahdollisuus siirtyä sähköiseen taloushallintoon vaivatta. Markkinoiden johtavan työkalun avulla Nurmes-Tilin asiakkaat voivat siirtyä reaaliaikaisen raportoinnin ja verkkolaskutuksen maailmaan”, toteaa Petri Kortelainen Suomen Talousverkosta.

Liittyminen kasvavaan asiantuntijapalveluketjuun takaa Nurmes-Tilin toiminnan jatkuvuuden. ”Asiakkaat voivat luottaa siihen, että heillä on aina käytössään oikea asiantuntemus ja riittävästi resursseja, sillä henkilöstön osaamisen sekä asiakaspalvelutaitojen kehittämiseen panostetaan”, jatkaa Kortelainen.

Lisätietoja:
Petri Kortelainen
ketjujohtaja
Suomen Talousverkko Oy
p. 050 4644 075

Matti Asikainen
toimitusjohtaja
Nurmes-Tili Oy
p. 050 329 6112

SUOMEN TALOUSVERKKO OY

Suomen Talousverkko Oy on keskittynyt asiakkaidensa talousasioiden hoitamiseen. Yhtiö on rakenteeltaan ketjumuotoinen. Henkilökunnan tinkimätön palveluasenne tulee ketjuyhtiön rakenteesta. Alueellisissa toimistossa asiakasta palvelevat paikalliset palvelupäälliköt, jotka ovat sitoutuneet ketjun tavoitteisiin yrittäjämallin kautta. Ketjuyhtiö tarjoaa aluetoimistojen ja loppuasiakkaan käyttöön vahvan asiantuntemuksen laajan kumppaniverkoston avulla.

Takaisin uutisotsikoihin

Suomen Talousverkko Oy    |    Televisiokatu 1-3, 00240 Helsinki, Finland    |