Talousverkon vuosi 2009 on alkanut reippaasti laajentuen. Uudet toimistot on avattu Raaseporissa, Espoossa ja Keravalla.
Lounais-Espoossa Espoon Talouspalvelut Oy:n yrittäjänä on aloittanut Jussi Puukko. Hänellä on vuosien kokemus ulkoisen ja sisäisen laskennan tehtävistä. Yksittäisten pk-yritysten lisäksi Puukko palvelee myös konserniasiakkaita vahvan konserni- ja IFRS-laskentaosaamisensa pohjalta.
Keravalla maaliskuussa aloittanut yrittäjä, ekonomi Maarit Verkkoperän Keravan Talouspalvelut tarjoaa taloushallinnon palveluja joustavasti ja asiakaslähtöisesti. Verkkoperällä on 16 vuoden monipuolinen kokemus taloushallinnon tehtävistä, sekä omakohtaista kokemusta yrittäjyydestä kaupan alalta viiden vuoden ajalta.
Raaseporissa aloitti helmikuussa Titta Miikkulaisen TM-Laskenta. Miikkulainen on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta. Hän on työskennellyt verotarkastajana ja kirjanpitäjänä tilitoimistossa sekä kansainvälisen konsernin suomalaisessa tytäryrityksessä.
Lisätietoja:
Petri Kortelainen
ketjujohtaja
Suomen Talousverkko Oy
p. 050 4644 075
Suomen Talousverkko Oy | Televisiokatu 1-3, 00240 Helsinki, Finland |