Suomen Tilipalvelu Oy on liittynyt Suomen Talousverkon jäsenyritykseksi 1.1.2007 alkaen. Suomen Talousverkko Oy tarjoaa jäsenyrityksilleen etuja, joita ei ole muutoin saatavilla. Etuihin kuuluu mm. uusien asiakkaiden hankinta, eli myynnin ja markkinoinnin ratkaisut, henkilöstön hankinta ja kouluttaminen sekä tehokkaat tietojärjestelmäratkaisut.
Suomen Tilipalvelu Oy liittyi Talousverkkoon jäsenetujen vuoksi. ”Talousverkon jäsenyyden kautta voimme olla varmoja siitä, että meillä on jatkossakin käytössä markkinoiden parhaat tietojärjestelmät ja talouden asiantuntemus. Talousverkko tuo meille myös uusia asiakkaita, mikä on erinomainen asia kasvutavoitteitamme ajatellen”, Pirjo Moilanen-Ahopelto kertoo.
”Asiakkaillemme muutos näkyy jatkuvuuden turvaamisena, mutta myös konkreettisia etuja on tiedossa”, toteaa Moilanen-Ahopelto. Kumppaniverkostonsa kautta, Talousverkko pystyy tarjoamaan talouden ja hallinnon palveluihin liittyviä volyymietuja sekä esimerkiksi talousjohdon asiantuntijapalveluita. ”Olen erittäin iloinen, että Suomen Tilipalvelu päätti liittyä jäseneksemme. Sillä on erinomaisia asiakkaita ja hyvä henkilöstö. Tälle pohjalle meidän on hyvä rakentaa kasvua, jota Suomen Tilipalvelu tavoittelee”, toteaa ketjujohtaja Petri Kortelainen.
Lisätietoja:
Petri Kortelainen
Ketjujohtaja
Suomen Talousverkko Oy
+358 50 4644075
SUOMEN TALOUSVERKKO OY
Suomen Talousverkko Oy on erikoistunut asiakkaidensa talousasioiden hoitamiseen. Yhtiö on rakenteeltaan ketjumuotoinen. Henkilökunnan tinkimätön palveluasenne juontaa juurensa ketjuyhtiön rakenteesta. Alueellisissa toimistossa asiakasta palvelevat paikalliset asiakasvastaavat, jotka ovat sitoutuneet ketjun tavoitteisiin yrittäjämallin kautta. Ketjuyhtiö tarjoaa aluetoimistojen ja loppuasiakkaan käyttöön vahvan asiantuntemuksen kumppaniverkoston avulla.
Suomen Talousverkko Oy | Televisiokatu 1-3, 00240 Helsinki, Finland |