Etusivu
Palvelut
Asiakashyödyt
Yrittäjäksi
Talousverkko-yrittäjyys
Menestystarinat
Kumppanit
Uutiset
Yhteystiedot

Talousverkko-yrittäjien menestystarinoita

Suomen Talousverkon yrittäjäverkosto on täynnä menestystarinoita.

Kaikki nykyiset yrittäjämme kertovat mielellään omista Talousverkko-kokemuksistaan!
Lue yrittäjiemme menestystarinoita:

Menestystarinoita

Valkeakoski. Valkeakoskelainen Tarja Hiitiö aloitti Talousverkko-yrittäjänä marraskuussa 2008. Alle vuodessa Tarja löysi itsensä tilanteesta, jossa hänen oma työpäivänsä on täynnä. Tarja siirtyi uusiin, isompiin tiloihin kesällä 2010, ja hänellä on nyt myös työntekijä apunaan.

Mikkeli. Reija Härkönen aloitti Mikkelin Talousverkko-yrittäjänä maaliskuussa 2008. Reijalla on liiketila Mikkelin keskustassa, torin laidalla. Reijan yrityksen toiminta on kasvanut erittäin voimakkaasti, jo viiden hengen taloustiimiksi. Syyskuussa 2010 Reija avasi toimiston myös Jyväskylään.

Helsinki ja Lohja. Jukka Rämä aloitti Talousverkko-yrittäjänä syyskuussa 2008. Jukalla on liiketilat sekä Helsingin että Lohjan keskustassa. Jukan liiketoiminta on kasvanut voimakkaasti, ja Jukka on ratkaissut tilanteen ulkoistamalla alihankintana osan töistään toisille Talousverkko-yrittäjille ja palkkaamalla kolme työntekijää.

Haemme jatkuvasti Talousverkko-yrittäjiä kaikkialle Suomeen. Yhteiseen asiakaslupaukseen sitoudutaan franchisingsopimuksen kautta.

Kiinnostuitko? Jätä yhteydenottopyyntö tästä tai ota yhteyttä, niin kartoitetaan mahdollisuutesi menestyä Talousverkko-yrittäjänä:

Lars Forsström
ketjupäällikkö
p. 050 3377 323
etunimi.sukunimi@talousverkko.fi

Suomen Talousverkko Oy    |    Televisiokatu 1-3, 00240 Helsinki, Finland    |