![]() |
Alisa Accounting Oy |
Alisa Accounting Oy perustaa toimintansa ajanmukaisille, sähköisille toimintamalleille. Toiminnan lähtökohtana on tyytyväinen asiakas, jonka tarpeet täytetään kokonaisvaltaisesti. Yritys perustettiin syksyllä 2009, toimii Espoon Olarissa ja on alusta asti ollut Suomen Talousverkon jäsenyritys.
![]() |
Yrittäjänä toimii Sirpa Kohvakka, jolla on kolmentoista vuoden ajalta vahva ja monipuolinen kokemus taloushallinnon monipuolisista ja vastuullisista tehtävistä yritysmaailmassa. Ulkoisen laskennan lisäksi osaamista löytyy luotonvalvonnasta, projektinhallinnasta, käyttöomaisuuskirjanpidosta sekä sisäisestä laskennasta. Vapaa- aikaansa Sirpa viettää koiraharrastusten, liikunnan, lukemisen ja käsitöiden parissa. |
![]()
Toimiston uutisia:
2.11.2011 Uutiset. Talousverkko kasvaa ja kehittyy– liity kasvavaan joukkoomme!
14.10.2011 Uutiset. Guttan talousjohtajabarometri – kassavirran johtaminen nousemassa ajankohtaiseksi kysymykseksi
11.10.2011 Uutiset. Riikka Hirsimäki aloittanut Talousverkon ketjukoordinaattorina
1.9.2011 Uutiset. Suomen Talousverkon palvelukeskus on muuttanut uusiin tiloihin Savonlinnassa
21.1.2011 Uutiset. Talousverkon asiakkaat tyytyväisiä
11.1.2011 Uutiset. Suomen Talousverkko ja Duetto Group yhteistyöhön
30.12.2010 Uutiset. Koneyrittäjien liitto ja Suomen Talousverkko yhteistyöhön
29.11.2010 Uutiset. Vuoden 2010 Valmennetut Asiakaspalvelijat palkittiin vuosittaisena Talousverkko-päivänä Tampereella
27.5.2010 Uutiset. Talousverkon Yrittäjäpäivät 2010
Suomen Talousverkko Oy | Televisiokatu 1-3, 00240 Helsinki, Finland |